Tämä on Keski-Uudenmaan Parkinson-kerhon nettisivujen sivu 2/4

TAPAHTUMAKALENTERI

Tästä näet oman Kerhon tapahtumien ohella myös Uudenmaan Parkinson Yhdistyksen (UPY ry.) ja sen muiden Kerhojen sellaiset tapahtumat joista halutaan kaikkien tietävän. 

 

VUODEN KIERTO

Kerhon toiminta jakaantuu kevät- ja syyskauteen. Kevätkauden toiminta alkaa tammikuussa loppiaisen jälkeen ja päättyy toukokuulla vuodesta ja asiasta riippuen. Syyskausi alkaa syyskuun alussa ja jatkuu joulukuulle. Pidämme "lomaa" Joulun aikaan itsenäisyyspäivän paikkeilla yli loppiaisen. Toukokuun puolivälistä syyskuun alkupuolelle olemme kesätauolla lukuun ottamatta torstaisin pidettäviä Parkkis-tapaamisia, miittejä Vanhankylänniemessä.

Hallinnollisessa mielessä Kerholla on nyt yksi yleinen kokous vuodessa. Se on helmikuussa kerhotapaamisen yhteydessä.   Yleisessä kokouksessa käsitellään ensin edellisen vuoden toiminta. Sitten käsitellään kuluvan vuoden suunnitelmia ja toiminnan rahoittamista sekä valitaan vastuuhenkilöt toimikuntaan.

KUUKAUSITTAISET TAPAHTUMAT

Toukokuussa EI ole kerhoiltaa, vaan 

KU-PARKKIS-KERHON KEVÄTJUHLA   Ke 13.5 klo 16–19

Härmän Rati ke  13.5. klo 16.00–19.00

Lisätietoa linkistä https://kuparkkis.yhdistysavain.fi/kuvagalleria/#widget-l2dvR2SuIbSj1Wf0d3Xc

Ilmoittautuminen viimeistään 6.5. mutta mieluiten jo 19.4. mennessä Leena Rönnqvist 044 977 1290 tai ml.ronnqvist@gmail.com

HUHTIKUUN kerhoillassa paneuduttiin vaihteeksi teatterin maailmaan, kun ohjaaja/näyttelijä/taikuri ja mentalisti Kalle Tahkolahti kertoi, mitä tapahtuu kulissien takana ennen ensi-iltaa. Katso linkistä Kallen esittely.

MAALISKUUN KERHOTAPAAMINEN oli Ma 2.3.2026 klo 17.00 Ohjelmassa oli tuttu vieras: lääkäri Miikka Peltomaa.

HELMIKUUN KERHOTAPAAMINEN oli Ma 2.2.2026 klo 17.00 . Ohjelmassa vuosikokous visailua, mm Bingoa, yhteislaulua ja tuolijumppaa. 

TAMMIKUUN KERHOTAPAAMINEN oli Ma 12.1.2026 klo 17.00  Vieraana fysioterapeutti Hanna Raumala ja aiheena Fysioterapia ja kuntoutus.

Sairastavien vertaistukiryhmä

kokoontuu  kuukauden ensimmäinen maanantaina kello 15.30-16.30 alkaen 12.1. Viertolan Palvelukeskuksessa Keravalla, osoite Timontie 4. Kerava.  Vetäjänä on Pertti Kovalainen p. 040 7197979 ja Liisa Tamminen p. 040 5326735

Omaisryhmä

kokoontuu kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 14.30 

Lisätiedot; Arja Kuisma 040 0612167.

Asahi

Vielä kaksi kertaa huhtikuun loppuun asti tiistaisin Parkkispiireissä suosittua Asahi-voimistelua Viertolassa, Kellonaika 14.30-15.30. Vetäjä on Riaz Zabidian. Hinta osallistujille 5 €/kerta,

PUKKA

Tänä  vuonna Pukan peluu jatkuu TIISTAISIN Hyrylässä Mikkolan koululla, osoite Pähkinämäentie 215. kello 12.00-13.30. 

Kesän aikana emme pelaa pukkaa sisätiloissa vaan Parkkismiiteissä.  

Parkinson yhteisössä pelataan pukkaa mm. Parkiadit-liikuntatapahtumassa. 
Keravan  ja Tuusulan liikuntatoimet järjestävät vuosittain turnauksen kansanterveys- ja eläkeläiskerhoille 

Keilaus      

Keilausporukka kokoontuu Järvenpään keilahallissa kulloinkin erikseen sovittavina kertoina. 

Ilmoittaudu joukkueeseen Hannulle:  yhteydet Hannu Tamminen 040 58 47 078

Linkki: www.jarvenpaankeilahalli.fi  

 Parkkis-lounas  Viertolassa    Vapaamuotoinen lounastaminen Viertolan lounas-ravintolassa kuukaden 3. maanantaina alkaen klo 12.00. Tilaisuudella ei ole varsinaista vetäjää. Paikallaolijat voivat valita yhteisen pöydän / pöydät, jonka ääressä keskustella lounasta syöden.

**Nurmijärven Klaukkalan ryhmä   Kokoontuminen kuukauden  viimeisenä maanantaina klo 11.00-13.00 Tello-salissa, Kuonomäentie 2,  Klaukkala. Keskiviikkoisin kuntosali. Lisätietoja Anja Roine p. 040 - 82 33 872.

 Olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaamme!  Saat tarkemmin tietoa näiltä sivuilta sekä yhteyshenkilöiltämme!

Parkinson yhteisössä pelataan pukkaa mm. Parkiadit-liikuntatapahtumassa. 
Keravan  ja Tuusulan liikuntatoimet järjestävät vuosittain Boccia-turnauksen kansanterveys- ja eläkeläiskerhoille

Ohjeita ja muuta liikuntaa:

Parkinsonliiton Samba opetusvideo https://www.youtube.com/watch?v=hK-xLxKn-W8#action=share

Omat jumpat 

Alla kaksi linkkiä Parkinsonliiton sivuilla oleviin jumppaohjeisiin. Ensin salijumppaan ja sitten kotijumppaan. Saat ne auki klikkaamalla linkkiä:

https://www.parkinson.fi/sites/default/files/kuntosaliohjelma.pdf

https://www.parkinson.fi/kotijumppa-liikehairiosairaille